Terveisiä Kanadasta

Lähdön tunnelmissa

 

Nyt kun muutaman päivän on täällä Kanadassa ollut, alkaa sitä pikkuhiljaa tottumaan tämän maan tapoihin ja kotkotuksiin.

Suomenkielellä täällä ei pärjää, vaikka täällä on pitkin historiaa vaikuttanut useampikin suomalainen merkkihenkilö (Kurri, Tikkanen ja viimeisimpänä Puljujärvi). Nämä vain hymyilevät ystävällisesti, kun niille yrittää jotain meikäläisten selkokielellä selittää.

Tähän osasin kuitenkin varmuuden vuoksi varautua ja opettelin paikallista kieltä ennen lähtöä kuuntelemalla Hurriganesin levyjä.

Näiden paikallisten kanssa tulee hyvin juttuun, kun muistaa vain sanoa ”hau aa juu” sen perään, kun ne sen ensin sanovat. Aika simppeliä.

 

Näillä on sellainen tapa, että niiden pitää puhua kokoajan, vaikkei olisi mitään tähdellistä asiaakaan. Olen koittanut olla tässä smooltolkissa mukana käyttämällä lauseita ”Jes”, ”Nou” ja ”Okei”. Välillä kun olen kyllästynyt tähän ylenmääräiseen höpötykseen, olen teeskennellyt, että puhelimessa olisi jotain tuiki tärkeää meneillään.

Näillä on myös todella epäilyttävä ja tungeksiva tapa ottaa katsekontaktia ja tervehtiä tuiki tuntumattomiakin vastaantulijoita. Jotain taka-ajatuksia siinä täytyy olla ja olenkin siirtänyt lompakon perstaskusta povariin. Nämä sanovat aina ”sori” kun esimerkiksi lentokentällä kävelevät läheltäkään sinua. Itse en ole tullut tänne anteeksi pyytelemään.

Tapasin intiaaneja ja opin ettei heitä saa kutsua sillä nimellä, vaan alkuperäiskansaksi (Native Americans)

Ruoka on halpaa ja hyvää. Annoksen ovat isoja ja kaikki upotetaan juustokastikkeeseen paitsi aamiaispannukakut, jotka upotetaan siirappiin ja kermavaahtoon. Näillä eväillä jaksaa ja olenkin koittanut syödä sen verran varastoon tätä halpaa ja energiapitoista ruokaa, ettei tarvitse kalliissa Suomessa syödä mautonta ruokaa vasta kuin syyskuussa.

Olen juossut myös lenkkiä täällä ja yksi päivä juoksin huoltoaseman ohi. Naureskelin vahingoniloisena, kun näin bensan hinnan: 87,9. Ompahan näillä jokin asia huonommin kuin meillä. Aivan oikein näille, kun syövät puoli-ilmaiseksi, höpöttävät turhia ja anteeksi pyytelevät, että joutuvat sentään bensasta kunnolla maksamaan. Siihen paikalle ajoi paikallinen herra paikalle ameriikan pickupillansa ja kysyi mitä täällä yksin huoltamon pihassa naureskelen? Kerroin syyn ilooni. Ukko siihen totes että ”It’s 87,9 cents per litre”. Mitä lie tarkoittanut..?

Lenkin juoksemisesta meni pohkeet niin kipeäksi, että päätin mennä vaihteeksi puntille. Menin sitten tuohon lähimmälle salille jonka nimi oli Goodlife Fitness Saskatoon. Koitin selittää, että pitäisi päästä kertamaksulla treenaamaan. Että penkkiä ja hauista tekisin. Viimeisen päälle sliipattu respan poika sanoi ensin hai ja hau aa juu ja vei minut johonkin huoneeseen. Tarjosi laihat kahvit ja antoi firman sheikkerin. Levitteli siinä sitten minun eteeni vaikka minkälaista prosyyriä ja oli niin ystävällinen että taas luontaiset epäilykseni heräsivät. Vaikka arvioin, että karhunpainissa olisin tuolle pojalle pärjännyt, katsoin kuitenkin parhaaksi vain myötäillä, nyökytellä ja pistää nimeä paperiin. Kun vaimokin on patistanut olemaan näille iloinen ja positiivinen. Luottokortin antaminen aluksi tuntui huonolta idealta myös, mutta ajattelin että tästä on pikkuhiljaa päästävä treenaamaan. Se auttoi ja kättelyiden jälkeen pääsinkin treenaamaan mapillinen papereita mukana. Luottokortinkin se palautti.

Meno salilla oli hiukan erilaista kuin Kisahallilla tai Liikuntamyllyssä. Ihmisellä oli viimeisen päälle trikoot ja trendivehkeet päällä. Kaikilla oli Under Armouria. Mulla verkkarit ja Espoon puolimaratonilta saatu t-paita. Kaikki hymyilivät epäilyttävästi ja yrittivät ilmeisesti tervehtiä. Ignoorasin heidät katselemalla muualle ja ottamalla vihaisen ilmeen.

Rauta siellä oli kuitenkin huomattavasti kevyempää kuin kotisuomessa. Penkkiä tein helposti kahdellasadalla ja haukkakäännöstä neljänkympin käsipainoilla. Mietin että se on se energiapitoinen ruokavalio. Ennen kuin tuuletin ennätyksiä, tajusin kuitenkin että näillähän on nämä paunat, mailit, tuumat ja fahrenheitit. Tunsin samantien itseni yhtä heikoksi kuin aina ennenkin.

Nostin siinä penkkiä huudon kanssa viimeiset toistot, niin siihen tuli joku tyyppi viereen katsomaan ja silmät kiiluen huusi vieressä ”Juu kän gedit, juu kän gedit, its joors!”. Kun löin tangon telineeseen viimeisen toiston jälkeen, tämä tuntematon tyyppi koitti tulla lyömään yläfemmaa kanssani. Tunnistin tämän aikeen amerikkalaisista elokuvista. Katsoin nopeasti taakseni, ettei kyseessä ole jokin hämäys ja ryöstöyritys, mutta muita ei näkynyt selkäni takana. Kaveri seisoi käsi pystyssä edelleen yläfemmaa tarjoten. Mitenkin että miten tästä tilanteesta nyt selviäisin. Keksin sitten. Otin taas vihaisen ilmeen, astuin hiukan häntä kohti ja osoitin itseäni sanomalla ”thaiboxing”! Tyyppi osoitti nöyrtymisen ja kunnioituksen merkkejä ja poistui siitä päätään pudistelle.

Treenin jälkeen palailin kämpille ja vaimo kyseli mitä papereita minulla on mukanani. Näytin hänelle salilta mukaan saamani paperit. Vaimo kirosi ääneen. Ensin suomeksi ja sitten tällä näiden kielellä.

Eli nyt jos joku tarvitsee, myyn halvalla kolmen vuoden all acces-jäsenyyden, 50 personal trainer tapaamista ja parkkipaikan Goodlife Fitness Saskatooniin.

Saliselfie tottakai