Saliarvostelu – Steve Nash Fitness World

Terve vaan taas täältä Kanadasta Vancouverista!

Kirjoittelin tänne blogiini aiemmin treenailuistani Trevor Linden Fitnesillä                    ( www.trevorlindenfitness.com ). Kun ilmaiset treenipäivät olivat siellä loppuun treenattu ja huippuunsa viritetty miesvartaloni kaipasi taas ärsykettä, otin suunnakseni Steve Nash Fitness Worldin ( www.snclubs.com ) , joka lupaa muiden kuntosaliketjujen tavoin viikon ilmaiset treenit ilman sitoumuksia.

Steve Nash on alun perin australialainen koripallosuuruus, jonka kanadalaiset ovat omineet itselleen, kuten mekin koitimme tehdä Eduard Hämäläisen ja Frantz Krugerin kanssa. Meidän tapauksessa kävi vain siten että menetys tökkäsi siihen, kun herrat vaihtoivat suomipaidan päällensä.

Steve Nashille ei käynyt näin, vaan menestystä tuli NBA:ssa aika rutosti. Koripallon peluusta herralla jäi ilmeisesti sen verran ylimääräistä rahan paskoo taskuun, että sitä piti oikein varta vasten tuhlata bisneksistä toiseksi huonoimpaan, kuntosalibisnekseen.

Mutta asiaan. Saapastelin sisään Steve Nash fitness Worldiin. Täällä Kanadassa tapaa salit olla Ameriikan tyyliin isoja kuin mitä ja sitä odotin tältäkin. Jos Trevor Lindenin sali yllätti pienellä koollaan (Ameriikan mittapuulla) niin ei tämäkään ihan hillitön kompleksi ollut. Oiskohan sellaiset rapiat 4000 neliötä ollut.

Koska Trevor Lindenin salilla en ollut onnistunut kyseistä herraa tapaamaan niin mietin, josko täällä pääsisi itse nokkamiehen ja superstaran puheille. Ennen kuin respan poika ehti minulle päivää sanomaan, kysyin että onkos pomo paikalla? Pian takahuoneesta tuli urheilullisen näköinen kaveri liian pieni t-paita päällä käsipäivää tekemään ja hauaajuuta sanomaan. Mietin että ompa vain erin näköinen kaveri tämä Nash luonnossa kuin telkkarissa ja Youtuben highlighteissa. Kaverihan on lyhyt ja tukkakin ihan eri värinen. Koska olen itsekin ollut telkkarissa, tiedän että se vääristää ja arvelin syyn olevan siinä. Otettiin siinä sitten sen kanssa erilaisia selfietä nyrkit pystyssä ja ilman. Kerroin sille Lauri Markkasesta, Peltoperän Tapsasta ja Susijengistä. Näytin sille Susijengin kannustushuudon, layupin ja Pivot-käännöksen. Loppuun pyysin siltä vielä nimmarin pakaraan ja paidan rintamukseen.

Ajattelin että nyt kun itse pomo on tavattu, välttyisin hurjilta myyntipuheilta, mutta turha luulo. Niin minua taas nöyränä poikana vietiin koppiin. Vaikka näihin myyntitilanteisiin salikäyntien yhteydessä on täällä Kanadassa jo jonkin verran tottunut, muistuu niistä aina mieleen Isokylän Yläasteen rehtorin kanslia ja juttutuokiot siellä 90-luvun alun kultaisina vuosina. Vaikka vastapuolella istuikin nyt Väyrysen Pentin tilalla ulkonäön ja käytöksen puolesta todellinen unelmavävy, tekee tilanteesta mieli aina mahdollisimman pian pois, niin kuin muinoin Pentin kansliastakin Isokylällä. Ensin tämä kaveri yritti tehdä jotain käsitervehdystä, joka meni minulla sekaisin jo ensimmäisen sormisipaisun jälkeen ja sitten pyydettiin taas kohteliaasti istumaan.

 

Kuuntelin myyntipuheet, kehut ja tarjoukset. Yllättäen taas olisin saanut mahtavan tarjouksen jäsenyyksistä ja muista tilpehööreistä, joka olisi voimassa ainoastaan vain tänään. Vastasin että njet ponimaj ja pääsin kopista pois treenaamaan.

Itse sali oli pirun hyvä. Kaksi painonnostolavaa, kyykkytelineitä puolenkymmentä, levypainoja aivan käsittämättömät määrät ja käsipainoja myös. Jalkaprässejä oli kaksi, painonnostopenkkejä tasaisena ja joka suuntaan vinoina versioina oli myös useita. Varsinkin jalkapäivä on tällä salilla juhlapäivä, koska Hack-kyykkylaitteita ja prässejä löytyi eri kulmilla ja vaikka minkälaisia.

Painopakkalaitteet olivat varsin laadukkaat ja niitäkin oli käyttäjämäärään nähden lukumäärällisesti varsin kiitettävästi. Salin yhteydessä oli erikseen varattu pienempi salitila sellaisille, jotka haluat treenata poissa hikisten ukkojen ja akkojen ähinältä ja painojen paukkeelta. Siellä painopakkalaitteiden tilalla oli paineilmalaitteet ja perus CV-härvelit. Todella asiallinen tila ikäihmisille, vasta-alkajille tai PT:n kanssa treenaaville.

Salilla oli lisäksi varattu tilaa kahvakuulille, oli rata painokelkan työntämistä ja vetämistä varten. Löytyi myös kaikki mahdolliset vempeleet crossfittyyppiselle- ja toiminnalliselle harjoittelulle. Oli puolapuitta, bokseja ja renkaita missä roikkua ja köydet joita trendikkäästi vetkuttaa.

Itse treenasin juuri ennen oletettavaa ruuhkahuippua neljän aikaan iltapäivällä ja silloin porukkaa kyllä riitti, mutta salin varustus ja tila koko kestivät sen loistavasti ja sali pysyi treenattavana.

Meikäläiselle, joka tykkää treenata monipuolisesti, joskus olympianostoja, joskus perus junttipunttia, joskus funktionaalisempia hilavitkutuksia, sali oli oikeastaan täydellinen. Steve Nashin sali oli hyvä sekoitus rehellistä voimailusalia, tavan kuntosalia ja myös sellainen ilmapiiriltään, että sinne uskaltaa tulla myös huonokuntoisempi tai kuntosaliharrastusta aloitteleva.

Jos itse elelisin pysyvämmin tällä paikkakunnalla, niin todennäköisesti hankkisin jäsenkortti tälle salille ja tulisin sinne PT-asiakkaidenikin kanssa jumppaamaan.

Treenin jälkeen ei paikasta lähdettykään kuin hollituvasta. Toinen myyjä otti vuorostaan minut koppiinsa. Piinasi minua hetken hankkimaan jäsenyyksiä, lippalakkia ja ynnä muuta. Ymmärsi kuitenkin hyvin haluttomuuteni tehdä minkäänlaisia kauppoja, kun kerroin rajallisen ajan oleskelulleni maassa. Kehaisin heidän kaupunkiaan ja salia maasta taivaisiin. Molemmat oltiin loppu viimein tyytyväisiä, kun kaveri kirjotti minulle viikon ilmaiset treenit salille ja käski tulla uudestaan.

 

Saliarvostelu: Club 16 – Trevor Linden Fitness

Kun täällä Kanadassa oloneuvoksena ollessa on ehtinyt treenata, niin on vahingossa päässyt lipsahtamaan niin hurjaan punttikuntoon, että käymässäni paikallisesta kunnan salista alkoi painot loppumaan, eikä vaimoakaan voi joka kerta patistaa jalkaprässin päälle istumaan. Oli siis aika kokeilla uutta salia.


Club 16 Trevor Linden Fitness ( www.trevorlindenfitness.com ) on paikallisen Canucks-legendan Trevor Lindenin nimeä kantava ja ilmeisesti omistamakin kuntosaliketju. Sali ja sen markkinointi näkyvät paljon katukuvassa ja niiden perusteella epäilen sen olevan johtavia tekijöitä kyseisillä markkinoilla täällä Vancouverissa.
Trevor Linden on tässä kaupungissa suositumpi kuin Palannon Jesse ja Niemisen Ville Tampereella yhteensä ja ajattelin että sieltä jos painot loppuvat, on se Lindeeni niin rikas mies, että se käy äkkiä ostamassa niitä lisää.

Kuten lähes kaikki kuntosaliketjut täällä, Lindenkin mainostaa, että kokeilla saa muutaman päivän ilmaiseksi, miltä jumppa kyseisessä puljussa maistuu.
Ilmaisten treenipäivien houkuttelemana pistin repun selkään, pukeuduin Under Armouriin päästä varpaisiin ja menin kyseiselle salille Maple Ridgessä. Kerroin asiani tiskillä ja se ilmeisesti ymmärrettiin huonosti. Seuraavaksi minut johdatettiin huoneeseen ja kehotettiin kohteliaasti istumaan. Nuori myyjä onnitteli minua, kun olin tehnyt uskomattoman mahtavan valinnan ja olin päättänyt tulla heille treenaamaan. Onnitteli myös siitä, että olin päättänyt valita uuden, liikunnallisen elämäntavan, jossa hän, Trevor Linden ja koko salin henkilökunta tulisivat minua auttamaan ja tukemaan. Vieritin muutaman liikutuksen kyyneleen kauniista sanoista, mutta pyysin että nyt kun paskapuheet hoidettu niin päästäisi minut jo treenaamaan. Hän kuitenkin laittoi esitettä eteeni ja aloitti myyntipuheensa. Tarjosi erilaisia jäsenyyksiä, PT-palveluita, ruokavalioneuvontaa, parkkipaikkaa, juomapulloa, pyyhettä, treenipaitaa ja kaikkea mahdollista. Ja kaikki nämä minulle nyt erikoishintaan. Että laitetaanko nimeä paperiin ja luottokorttia surisemaan? Sanoin sille, että laitetaan nyt niitä ilmaisia treenipäiviä, jota oikein internetissä saakka lupaillaan. Selvästi pettyneen oloinen kaveri kirjoitti pahvikortin ja käski mennä treenaamaan.

 

Täällä uudella mantereella olen tottunut, että salit ovat vähintään Messukeskuksen kokoisia. Niihin verrattuna tämä sali oli verrattaen pieni; arviolta 2000 neliötä. Ilmeisesti nämä ihmiset täällä tykkäävät kovasti noista hilavitkuttamista, joita ammattikielellä hienosti myös CV-laitteiksi kutsutaan. Kolmasosa salin tilasta oli varattu niille härveleille. Siellä oli kymmenittäin erilaisia kuntopyöriä, crosstrainereitä, porraskoneita, soutulaitteita ja sitten oli sellaisia härveleitä, että pitäisi olla astronautin koulutus, että niitä osaisi käyttää.

Itseni lisäksi salilla samaan aikaan treenasi vajaa sata ihmistä, joten moni muukin itseni lisäksi oli päättänyt vannoa liikunnallisen elämäntavan ja Trevor Lindenin nimeen.
Sali vaikutti hyvin huolletulta ja siistiltä. Siihen positiiviset asiat oikeasti jäivätkin. Varustus oli kehno ja vähäinen ottaen huomioon käyttäjien määrän. Painonnostotankoja oli tasan kaksi kappaletta, kyykkytelineitä kaksi, penkkipunnerruspenkkejä myös kaksi ja yksi jalkaprässi. Eli osoittautui heti aika hankalaksi tehdä sitä treeniä mitä oli suunnitellut. Itseni lisäksi 30 muutakin ihmistä halusi tangot käyttöönsä, penkeille oli ovelle asti jonoa ja jalkaprässiin oli ihan turha kuvitella pääsevänsä, kun siinä mummo teki pohkeita. Mummo oli päättänyt tehdä niitä sata sarjaa kymmenen minuutin palautuksilla.

Näillä on lisäksi sellainen tapa salilla, että laite pidetään varattuna kynsin ja hampain. Sarjojen välissä istutaan naama puhelimessa, vaikka laitteelle olisi tekijöitä kuinka pitkäksi jonoksi asti. Vaikka kanadalaiset eivät pahastu mistään ja ovat mukavia viimeiseen saakka, niin suurimpana henkilökohtaisena loukkauksena maanpäällä he kokivat sen, kun pyysin että saanko sillä välin tehdä, kun luet sitä puhelintasi. Ensimmäisellä treenikerralla suututin sen myyjän lisäksi varmaan 30 ihmistä. Loput 70 ihmistä suuttuivat, kun tankojen ollessa varattuja, varastin toisesta penkistä tangon itselleni maastavetoa varten.

Täällä ei ole ilmeisesti tarkoitus tehdä tangolla maasta- ja rinnallevetoja painonnostoliikkeistä puhumattakaan. Ei ollut painnostolavaa ja lattian mattokin oli sellainen ohut ja täysin joustamaton, ettei tankoa siihen voinut kuin äärimmäisen hellällä enkelin kosketuksella laskea. Vaikka pyrin tähän enkelin kosketukseen maastavetoja tehdessäni, aiheutti siitä kuulunut ääni sankkaa pahennusta. Under Armourin lippisten lipat heiluivat, kun porukka pyöritteli päätään ja muljauttelivat silmiään äänestä pahastuneena.

No jotain positiivistäkin oli. Autolla pääsi melkein oven eteen ja käsipainoissa riitti, vaikka nekin pyritään kanadalaisen tapaamaan varaamaan, jemmaamaan ja piilottamaan. Samoin levypainoja riitti, vaikkei tankoja ollutkaan mihin niitä ripustaa.

Muutaman käynnin jälkeen huomasin, että ainoa oikeastaan siedettävä aika mennä kyseiselle salille treenaamaan on lounasajan ulkopuolella iltapäivällä ja ennen virastojen sulkeutumista. Toki silloinkin joutuu verissäpäin tangoista ja laitteista tappelemaan, mutta vastustajia on tuolloin huomattavasti vähemmän.

Kun ilmainen treeniaika tässä puulaakissa umpeutuu, ajatuksena on mennä testaamaan toisen entisen urheilustaran, Steve Nashin sali www.snclubs.com Katotaan miten miehen siellä käy.

 

Terveisiä täältä Kanadasta!

Vaimo keksi jostain olevansa vielä nuori ja päätti lähteä Kanadaan pelaamaan, joten lähdettiin koko revohka sitten matkaan.

Aamut alkavat täällä paikallisilla Super foodeilla.

Itselleni lankesi täällä oloneuvoksen ja lapsenvahdin homma. No mikäs se täällä Kanadan Vancouverissa on ihmisen ollessa. Muksun kanssa ollaan juostu ympäri jäähallien käytäviä, hypitty parkkipaikalla lätäköissä ja rapsuteltu koiria. Ne ovat hyvätapaisia täällä niin kuin ihmisetkin.

Muut ajat olen koettanut harrastaa kaiken sorttista fitnessiä, niin kuin sitä täällä kutsutaan. Paikallisella kisahallilla olen nostanut huudon kanssa punttia ja lenkkiä juostessa koettanut olla eksymättä. Viime Kanadan reissusta viisastuneena olen salille mennessä osannut ottaa sen tärkeimmän asian huomioon: Jotta en erottuisi porukasta, niin ennen salille menoa kävin ostaa muovikassillisen Under Armourin vaatteita. Nyt liikun salilla paikallisten seassa kuin kala vedessä.

Halloweenin hauskuuksia. Mitäpä sitä aikamies muuta fiksumpaa tekisi.

12 Pack Diet Dr Pepperiä maksaa Wallmartissa alle 4 euroa meikäläisten rahaa. Sitä olen myös kovasti yrittänyt juoda ikään kuin varastoon. Suomessa sitä ei raaski ostaa, eikä sitä ihan jokaisesta Alepassa myydäkään.

Dr Pepperin juonnin lisäksi toinen iso nautinto täällä on autolla ajaminen. Täällä saa kääntyä oikealle punaisia päin. Siitä tulee joka kerta yhtä hyvä mieli, kun saa ajaa punaisia päin oikein poliisin luvalla. Olen koittanut valita kaikki ajoreittini siten että mutkia oikealle olisi mahdollisimman paljon. Ja jos suomessa sitä tulee joskus kaasutettua vihreisiin valoihin etteivät ne ehtisi vaihtua, täällä koitan mennä oikein hiljalleen että ne nimenomaan ehtisivät vaihtua.

Viime reissulla pidättäydyin puhumasta tätä näiden paikallisten kieltä ja koitin pärjätä suomella sen minkä puhua oli pakko. Tällä reissulla olen koittanut opetella tätä näiden viljelemää smool tolkkia, mikä suomennettuna tarkoittaa tyhjän höpöttämistä. Se on aika helppoa loppujen lopuksi. Näille kun täällä Vancouverissa mainitsee Pavel Buren tai Trevor Lindenin nimen, niin ne innostuu kuin pikkulapset eikä höpötyksestä tule loppua. Siinä ei sitten itse tarvitse kuin tyytyä hyväksyvästi hymähtelemään.

Erikoisin juttu täällä Kanadassa tähän mennessä on ollut puhuvat bussikuskit. Astuttiin yksi päivä bussiin, niin se sanoi iloisesti päivää tällä näiden kielellä. Auttoi ystävällisesti ostamaan lipun ja bussista jäädessämme huuteli perään vielä hävanaisdeit. Ensin pidin varmana, että ollaan jouduttu piilokameraan, mutta kun sama toistui seuraavassa bussissa ja sitä seuraavassa, niin totesin että nämä ovat vain täällä tämän sorttisia. Onko se erilainen ravinto vai mikä. En tiedä?

Markkinointi hallussa kirkonmiehilläkin

Thaimaassa ollessani olen tottunut, että paikalliset ajaa kaikki 10 metriä pidemmät matkat mopolla. Täällä nämä tekevät saman autolla. Kaikki on drive iniä tai drive thruta. Pikaruokalat tottakai, niin kuin meillä Suomessakin on, mutta myös apteekit, sekatavarakaupat ynnä muut. Isommissa kirurgisissa operaatioissa pitää kuulemma nousta autosta pois täälläkin. Jos evoluutio on olemassa, ei näillä paikallisilla ole muutaman tuhannen vuoden päästä enää jalkoja.

Mentiin yksi päivä iltapäivästä koulun ohi. Katsoin että siellä on mielenosoitus menossa, kun piha oli täynnä porukkaa. Paremmin näitä täkäläisiä tapoja ymmärtävä vaimo selitti, että ne ovat hakemassa lapsiaan koulusta. Lapsensa nähdessään ne huusivat sviithaarttia, daarlingia ja halailivat niitä. Meillä jos Kallaanvaaran ala-asteella äiti olisi ollut koulun ovella hakemassa ja halailemassa, olisi seuraavana päivänä koulussa ilkuttu ja kiusattu hengiltä. Kyllähän lapset muutenkin koulusta osaavat omin nokin tulla. Me pyöräiltiin ja talvella hiihdeltiin jo esikouluun. Suksisauvalla hätisteltiin isoimmat ja vaarallisimmat petoeläimet tieltä pois.

Nyt kun täällä saa vielä kuukauden olla niin ajattelin ikään kuin projektina opetella tämän näiden paikallisten kielen, ettei uutisia katsellessa tarvitse maailman tapahtumia pelkästään pelkkien kuvien perusteella arvailla. Olen nähnyt täällä rikkaiden ja köyhien, nuorien sekä vanhojen puhuvan sitä. Jopa pikkulapset sitä osaa, niin ei sen luulisi niin vaikeaa olevan.

Lopuksi on sanottava, että vaikka tuossa yritin näistä kanadalaisista ja heidän tavoistaan vitsiä murjoa, ovat he älyttömän vieraanvaraista ystävällistä ja huomioonottavaa väkeä. Tuskin missään maailmankolkassa on tuntenut itseään näin tervetulleeksi.

 

 

Lisää Halloweenin hauskuutuksia