Pyhä Tunturimaraton 2018

Ennen lähtöä vielä hymyilyttää

Olen aina jossain määrin harrastanut lenkkeilyä ja thainyrkkeilyssä otellessani se oli yksi osa oheisharjoitteluani. Viimeisen parin vuoden ajan olen hieman enemmän keskittynyt juoksuharjoitteluun ja olen siitä mielelläni somessakin hohkannut. (Katso ihmeessä meikäläinen Instasta ja Facebookista) Siinä missä aikaisemmin aktiivisemmin tekemässäni kuntosaliharjoittelussa tulokset sahasivat paikoillaan, juoksuharjoittelussa kehitys on jatkunut. Tuntuukin että juoksuhommissa ei katto tule ihan heti kehityksessä vastaan.

Ikäni ja sitä myötä kykyni eivät enää mahdollista kamppailu-urheilussa kilpailemista, eikä päänikään kestä enää lyöntien vastaanottamista. Juoksussa kisata voi yllin kyllin ja kaiken kansan juoksutapahtumat sopivat hyvin tällaiselle hieman jo ikääntyneelle harrastajallekin. Juoksukisat ovat hyvä haaste parantaa aikoja, haastaa itseään ja ne toimivat hyvinä motivaattoreina harjoittelulle. Kaverini sanoja lainaten, maratonit ovat sen verran ”pelottavia” juoksumatkoja, että niihin ilmoittauduttuaan on pakko treenata.

DIABETES

Allekirjoittaneen juoksuharrastusta tehokkaasti hankaloittaa sairastamani 1-tyypin diabetes. Erityisesti pidemmät juoksumatkat ovat äärimmäisen haastavia ja jopa hengen vaarallisia. Kympillä ja vielä puolimaratonillakin pystyn jotakuinkin kilpailemaan terveiden ihmisten kanssa, mutta sitä pidemmät matkat ovat sitten enemmän sellaisia ”hengissä maaliin-haasteita”. Enempää diabeteksestä luennoimatta, diabeetikolla on haaste pitää verensokeri riittävän ylhäällä suorituksen aikana. Liian alhainen verensokeri johtaa hypoglykemiaan ja kuolemaan. Toinen haaste on energian riittäminen tai paremminkin sen riittämättömyys. Etukäteen tankattu energia riittää vauhdista riippuen 20-30 kilometriin. Koska matkan varrella ei voi insuliinia pistää (koska se johtaisi liian alhaiseen verensokeriin), kroppa ei hyödynnä matkan varrella nautittua energiaa ja loppumatka viimeinen 10-20 km menee väistämättä diabeetikolla aika heikosti.
Diabeetikkona en tule koskaan saavuttamaan maratonilla 3 tunnin tai sen alle meneviä aikoja, joten ajalliset tavoitteet minulla ovat puolikkailla ja sitä lyhyemmillä matkoilla.

Diabeetikko mittaa verensokeria matkan varrella.

VALMISTAUTUMINEN PYHÄ TUNTURIMARATONILLE

Sairaskertomuksen, tekosyiden ja selittelyiden jälkeen päästään vihdoin itse aiheeseen, eli Pyhä Tunturimaratonille.
Katselin keväällä juoksija-lehden juoksukalenteria ja etsin sieltä mieleisiä juoksuja harjoittelun motivaattoriksi ja mukaviksi haasteiksi.

Polkujuoksut ovat ilmeisesti jonkinlainen trendi tällä hetkellä, joten varmaankin sen vuoksi itsekin innostuin ajatuksesta lähteä luontoon maraton juoksemaan tavanomaisen sileän sijaan. Pyhätunturi sijaitsee lisäksi ihan tässä kotikontujen lähellä, josta alunperin olen kotoisin. Pyhän rinteillä on tullut lapsena lasketeltua, joten Lapin etäisyyksillä katsottaen, juostaisiin siis melkein kotikulmillani. Juoksujen aikana olen täysin kykenemätön katselemaan maisemia tai nauttimaan millään lailla vallitsevasta tunnelmasta, joten polkujuoksun huuma tai Lapin hienot maisemat eivät olleet syitä mitkä minut innostivat mukaan.

Varattiin koko perheelle lennot Rovaniemelle. Tarkoitus oli majoittautua vanhempieni luona Kemijärvellä, joka sijaitsee n. 50 kilometrin päässä Pyhältä. Kisaa edeltäväksi yöksi vuokrattiin mökki Pyhältä, jotta vältyttäisiin liian aikaiselta herätykseltä kisa-aamuna.

Lennot ja mökki varattiin kaiken sääntöjen mukaan, mutta kun aloin tehdä ilmoittautumista itse kisaan, ilmoitettiin Tunturimaratonin nettisivuilla, että ”ilmoittautuminen on päättynyt”. Muutaman kerran pumppu löi ylimääräistä. Paniikissa välittömästi puhelinsoitto järjestäjälle ja sähköpostia perään. Onneksi siellä päässä löytyi kykyä ja halua joustaa ja pääsin vielä mukaan. Kiitos siitä Northern Ultra Trail Servicen Jokelle.

Etukäteen hiukan netistä lueskelin kommentteja kokemuksia Tunturimaratonista ja muista polkujuoksuista, mutta minulla ei ollut mitään hajua mitä odottaa. Sen takia lähdin matkaan ilman mitään sijoitus- tai aikatavoitteita. Tavallisissa kaupunkimaratoneissa ensiapu on minuuttien päässä jos hypoklykemia iskee. Tunturiolosuhteissa avun saaminen kestäisi todennäköisesti kohtalokkaan kauan. Sen vuoksi päällimmäinen tavoite oli päästä hengissä maaliin. Vaikka oman sairauden aiheuttaman rajoitteen tajuaa, ei sitä osaa hyväksyä. Aina kun laitetaan numerolappu rintaan, alkaa sitä suoritustaan vertailemaan muihin.

Vaikka tavoitteen mukaan pääsin hengissä maaliin, en ollut alkuunkaan tyytyväinen suoritukseeni. Paikat kestivät hyvin, varusteet toimivat erinomaisesti ja minulle verensokerin ylläpitämiseksi elintärkeä huolto oli vaimoni ja vanhempieni toimesta hyvin hallussa. Juokseminen oli kuitenkin alusta saakka väkinäisen tuntuista. Missään vaiheessa en saanut juoksuuni rentoutta ja helppoutta aikaiseksi. 20-30 kilometrin välillä olivat ainoat hetket, jolloin tunsin hiukan mielihyvää ja nautintoa menosta. Vaikka samaan aikaan Helsingin Suvilahdessa juhlittiin saman nimisiä festareita, oma flow-tila jäi tällä kertaa juoksussa täysin saavuttamatta. Mitään (teko)syytä en huonolle suoritukselle keksi muuta kuin että mies oli tällä kertaa huono.

Huoltoa matkan varrella
Photo: @onevisionfi #tunturimaraton2018

JÄLKIVIISAUDET

Itse suorituksen suhteen en keksi mitä olisin voinut tehdä toisin. Ennakkovalmistautumisen ja harjoittelun osalta lähdin kuitenkin ehkä liiaksi soitellen sotaan. Juoksuharjoittelu tuli tehtyä ennakkosuunnitelmien mukaan ja se sujui hyvin ilman sairastelua tai muita vaivoja. Se mikä minulta jäi tekemättä, oli lajispesifi harjoittelu.

Muutaman kerran kävin hieman poluilla juoksemassa, mutta Helsingin keskuspuiston polut eivät ymmärrettävästi vastanneet yhtään sitä teknisyyttä mitä Pyhällä oli vastassa. Olin harjoitellut juoksua, mutta en polkujuoksua ja sen huomasi reitin varrella. Nousut eivät tulleet yllätyksenä, mutta radan haasteelliset kohdissa (tekniset, kuten lajin termi ilmeisesti kuuluu) en osannut edetä riittävän joutuisasti. Lisäksi polkujuoksun lajispesifin luonteen huomasi matkan varrella erilaisena rasituksena lihaksissa tasaisiin pitkiin juoksuihin verrattuna. On kuitenkin todettava, että kyllä ne, jotka menevät kovaa tasaisella, menevät kovaa tuolla polullakin. Eli turha tässä on kivirakkaa syyttää, jos muut juoksivat kovempaa kuin itse tein.

Nyt pari vuorokautta tapahtuneesta fiilikset ovat muuttuneet hiukan paremmiksi. Vaikka itse suoritukseen en ole edelleenkään ollenkaan tyytyväinen. Siinä missä lauantaina juoksun jälkeen mietin, etten mokomaan kivikkoon lähde enää koskaan tarpomaan, lupasin jo tänään itselleni, että ensi vuonna uudestaan. Lupasin myös, että ajasta lähtee 45 minuuttia pois ja sillä pitäisi sijoituskin olla jo siedettävämpi.

Meikäläisen treenejä ja muita elämän edesottamuksia voi seurata somessa:

www.facebook.com/AnttiNaakkaPersonalTraining/                                            www.instagram.com/antti.naakka/

Maaliin päästiin
Kuva: Vesa Aurala
Instagram: @vesaaurala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *