Elokuva-arvostelu: Rambo – Last Blood

 

Elokuvan traileri: www.youtube.com/watch?v=km_L0v3C0ms

Nykyään kun täällä ympäryskunnassa asuu, niin isolle kirkolle eläviin kuviin pääsy on tavallaan merkkipäivä. Nyt vain ei ihan isolle kirkolle päässyt, vaan melkein tuohon kivenheiton päähän Jumbon Flamingon teatteriin.

Kun kerran leffaan pääsee niin ei voi jättää sattuman varaan, että tulisi pari tuntia tuhlattua huonon leffan parissa, joten pelasin varman päälle ja valitsin Rambon viimeisimmän taidonnäytteen, eli Last Blood. Rambo kun on sillä lailla varma valinta, että saat mitä tilaat: Tylyjä onlinereita ja lajitoverien silmitöntä tappamista.

Menimme leffaan oikein äijäporukalla. Vaimoja ja tyttöystäviä ei pyydetty eikä huolittu mukaan. Ennen elokuvaa kävimme viereisessä Amarillossa syömässä lihaa. Annokset tilattiin tuplalihalla ja pekonilla ja kaikki kasvispitoinen pyyhkäistiin lautaselta pöydän alle. Ruokiin lisättiin teatraalisen paljon suolaa ja pippuria. Autolla kun oltiin, niin olutta ei juotu. Jos ei oltaisi oltu, olisimme juoneet sitä litran tuopeista. Juteltiin inttijuttuja ja Rovajärven ampuleirit muisteltiin. Kiroitiin ja puhuttiin ruokottomia ruokailun lomassa. No ei oikeasti.

Itse teatterisalissa iloiset tyttöporukat loistivat poissaolollaan. Raavaita miehiä tiukissa t-paidoissa sen sijaan oli lukuisasti paikalla. Olipa joku heistä asiaankuuluvasti pukeutunut myös maastohousuihin. Muutama pariskuntakin kyllä paikalla oli. Ei tarvitse miettiä kummankohan leffavalinta oli kyseessä. Samat pariskunnat ovat ensi viikonloppuna katsomassa Jennifer Anistonin romanttista komediaa.
Sitten itse leffaan. Rambo-leffat on sillai hauskasti simppeleitä elokuvia perusajatukseltaan. Rambo, hänen läheinen tai muu ihmisryhmä kokee jotain epäoikeudenmukaista. Sen jälkeen Rambo menee ja tappaa kaikki. Ensin näytetään tämän Rambon myöhemmin tappaman instanssin rumia temppuja, jolloin katsojakin alkaa tuntemaan vihaa ja kostonhimoa tätä kyseistä sakkia kohtaan. Sitten kun Rambo raa’asti teurastaa heidät kaikki, saa katsojakin ikään kuin kostonsa ja nauttii tästä lahtauksesta. Jos pelkkä tappaminen irrotettaisiin tarinasta ja viitekehyksestä, terveellä järjellä varustettu ihminen pitäisi moista touhua ihan sairaana ja vähintäänkin vastenmielisenä.

Nykyisen poliittisen korrektiuden ja mielensäpahoittamisen aikakaudella ovat Rambon käsikirjoittajat ison dilemman edessä. Siinä missä vielä 80-luvulla kommunistien tappaminen elokuvissa oli hyväksyttävää, saattaisi nykyään taistolaisten moinen kohtelu herättää pahaa mieltä ja paljon Twitterikirjoituksia. Koska kymmenen vuotta sitten edellisessä leffassaan Rambo tappoi Burman koko silloisen hallinnon, ei sielläkään ole enää ketään tapettavaa. Ja taitaa sielläkin olla nykyisin ihan salonkikelpoinen demokratia valloillaan. Kiitos kenties Rambon. Meidän katsojien onneksi käsikirjoittajat olivat kuitenkin löytäneet yhden ihmisryhmän, jonka tappaminen on vielä nykyäänkin ok: Meksikolaiset, kokaiinia snorklaavat, naisia prostituoiduiksi sieppaavat ja heitä kaltoin kohtelevat sutenöörit.

Nyt käsittelyssä olevassa elokuvassa Rambon kodinhoitajan lapsenlapsi houkutellaan Meksikoon ja siepataan siellä prostituoiduksi juuri näiden edellämainittujen roikaleiden toimesta. Rambo käy ensin hyvällä pyytämässä, että antakaa tyttö takaisin, mutta nämä sieppauksen masinoineet sutenöörit antavat hänelle turpiin. Sen jälkeen Rambo nuolee haavansa, menee ilotaloon, tappaa vasaralla muutaman sutenöörin sekä nappaa tytön takaisin. Tyttö kuitenkin kuolee matkalla takaisin Amerikkaan. Siitä Rambo suivaantuu ja menee takaisin entistä kyrpiintyneempänä. Tällä kertaa henkiriuvut pahiksilta riistetään puukoilla ja yhdeltä pääpukarilta nyppäistään Rambopuukolla pää kokonaan poikkeensa. Sitten puolestaan kiukustuvat nämä Meksikon suharit ja päättävät lähteä Amerikkaan Rambon kotitilalle tapporeissulle. Rambo on kuitenkin viritellyt valmiiksi viimeisen päälle viheliäisiä ansoja, että rosvoretki päättyy siihen, että kaikki kuolevat. Pääroikale tietysti viimeisenä ja kivuliaimmin. Rambo ei suinkaan tyydy ampumaan rosmoja tylsästi sotilasaseella keskivartaloon, vaan kaikille on tarjolla paljon perkeleellisempi kuolema. On viuhkamiinaa, bensapommia, haravaa pään läpi, rautakankea samoin. Osa tippuu kuoppaan, mihin on pistetty harjateräksestä tehdyt piikit pystyyn ja kaikkea mitä mielikuvitus vain voi ihmisen tappamisen saralla keksiä.

Sanotaan että ihminen ikääntyessään seestyy ja rauhoittuu ja sellaiset terävimmät särmät tasoittuvat. Rambosta ei voi sanoa samaa. Vielä 80-luvulla porukkaa kyllä tapettiin kovastikin, mutta se oli enemmän sellaista räjähdyksistä lentelyä ja siistien reikien rintaan ampumista. Nyt kahdessa viimeisessä leffassa veri kirjaimellisesti lentää ja aivo- ja suolimössöä pölähtelee tappohommien sivutuotteena.
Ramboja on sinänsä vaikea arvioida elokuvana, koska kuten alussa kirjoitin, katsoja saa mitä tilaa eli kostomotiivilla tapahtuvaa tappamista. Sen takia annan leffalle 4 TÄHTEÄ. Yksi tähti lähtee siitä, että kesti 45 minuuttia leffaa ennen kuin piiput saatiin kunnolla kuumaksi ja kuten aikaisemmissa Ramboissa aina, nyt ei paita lähtenyt Rambon päältä missään vaiheessa.